Helmikuun puolesta välistä on viimeinen blogimerkintä... Sen jälkeen ei ole huvittanut bloggaus, eikä kyllä oikein mikään muukaan...
Helmi-maaliskuun vaihteessa minun elämäni pysähtyi. Minun rakkaalla Inkaliinalla diagnosoitiin syöpä ja jo parin sairauspäivän jälkeen jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päästämään Inkan pois. Inkan tarinan löydät http://pinjushka.blogspot.fi/2013_03_01_archive.html
Tuon jälkeen elämä ei ole ollut entisensä. Ihan jos suoraan sanotaan, niin olen ollut (ja olen yhä) ihan paskana. En oikein jaksa innostua mistään, eikä minua kiinnosta juuri mikään. Kaikki tekeminen on työn ja tuskan takana: lenkkeily, kodinhoito, ihmisten kohtaaminen, Riepun treenaaminen... KAIKKI! Kun ei huvita, niin ei huvita. Ja kun vielä väsyttää (niinkuin vuosikkaan muksun kanssa saattaa tehdä), päivät saattavat mennä itkeskellessä, kun on vaan niin helvetin kova ikävä sitä kultaturkkia.
Ystäväiseni, kirjoitin tämän tekstin teidän vuoksenne... Halusin kertoa teille, miksi olen ollut paska ystävä nämä viimeiset reilut 7 kuukautta. En ole teitä unohtanut, enkä halua ottaa teihin etäisyyttä... En vain saa itsestäni irti, että ottaisin yhteyttä tai tekisin teidän kanssanne jotain. Olette minulle yhä erittäin tärkeitä ja siksi toivonkin, että kun täältä suosta selviän, välimme olisivat niinkuin ennenkin...
